Radio Sun, pirkanmaalaisten suosikkiradio

Historia

Radio SUN Oy aloitti toimintansa vuonna 1983, jolloin sen ensimmäinen paikallisradio nimeltään Radio Satahäme luotiin. Vuonna 1985 radiokanava siirtyi kaupallisten radioiden joukkoon ensimmäisten joukossa.

Radio SUN Oy omaa toisenkin radiokanavan SUN Radion lisäksi, jonka nimi on FUN Tampere. Nimensä mukaisesti radioaseman saa kuulumaan Tampereen seudulla.

Tämä täysin kotimainen Radio SUN Oy on aivan kokonaan pirkanmaalaisten omistuksessa.

Tietoja

Radio Sun on Pirkanmaalla toimiva paikallisradio. Tätä iskelmää ja pop-musiikkia soittavaa radiota kuuntelee yleisesti 46 000 ihmistä, josta enemmistö on miespuolista väkeä. Ero ei ole kuitenkaan liian suuri, sillä naispuolisia kuuntelijoita on 48%. Aseman ydinkohderyhmään kuuluu yleisesti ottaen 25-vuotiaista lähtien aivan 60-vuotiaisiin ihmisiin asti. Kuuntelijaprofiilia tutkiessa on todettu, että 9-24 ikäryhmään kuuluvia ihmisiä on 5%, 25-54 vuotta täyttäneitä on 53% ja sitä vanhemmat kuuntelijat kerättiin yhteen ryhmään, joita löytyi 41%.

Radio Sunia on helppo kuunnella, sillä musiikkivalikoimasta löytyy niin klassikkojakin, kuin uusimpia hittejä. Alueelliset uutiset tarjoavat ihmisille ajankohtaista tietoa, joten radion kuuntelijat ovat aina tasalla esim. paikallisista yritysuutisista sekä valtakunnan uutisista, jotka ovat monelle mielenkiintoista kuunneltavaa.

Tavoitetun yleisön kuunteluaika on yleisesti ottaen 2,5 tuntia päivässä. Tämä keskimääräinen aika on muihin asemiin verrattuna keskiverto. Esimerkiksi hyvin tunnettu YLE Radio 1 viihdyttää yleisesti tavoitettua väestöä 161 minuuttia vuorokaudessa.

Taajuudet

  • Etelä-Pirkanmaa: 96,7
  • Tampere: 107,8
  • Ylä-Pirkanmaa: 106,1
  • Ikaalinen ja Hämeenkyrö: 96,3
  • Kankaanpään seutu: 106,7
  • Parkanon seutu: 91,7

Juontajat Ilkka Lahti

Ilkka on ollut nuorin uutistenlukija, kun hän aloitti uransa. Hänen paras mottonsa on “Kyä se siitä!”, jota hän usein käyttääkin aamulähetyksien teon parissa.

Kaisu Lämsä

Tämän pohjoisen plikan motto on tunnettu “Aina saa kysyä, mutta pakko ei ole vastata”. Parhaita asioita radiossa Kaisun mielestä ovat paikallisuus, toivekonsertit sekä live-haastattelut.

Valtteri Kujansuu

Pienestä pitäen jääkiekkoilijan urasta haaveilleen Valtterin harrastuksiin kuuluu musiikki, kalastus, sekä tietysti rakastettu luistelu. Tästä juontajasta pitää tietää, että hän rakastaa hernekeittoa ja saunomista. Hän myös tykkää kertoa radiossa hyödyttäviä sekä viihdyttäviä juttuja, koska niistä oppii itsekin aina jotain uutta.

Joonas Piiroinen

Kiinalaisen ruoan ystävä. Luonnonystävä. Molemmat kuvaavat Joonasta, jonka mielestä radiotyö on maailman hauskinta ja parasta työtä. Hyvän musiikin soittaminen on elintärkeää hänelle ja hänen mottonsa on “Asioilla on tapana järjestyä”.

Ohjelmat

SUN Uusi aamu klo 6-11 – Tämän ohjelman isäntänä toimii Ilkka Lahti, ja hänen tehtävänä on kertoa tuoreita aamun uutisia, tärkeitä ja ajankohtaisia liikennetietoja. Puoli kymmeneltä alkaa keskustelu päivän vieraan kanssa, jossa vaihdetaan kuulumisia. Ohjelmassa on kevyttä huumoria, joka luo mukavan tunnelman ja kuulijoille riemua päivään.

SUN Keskipäivä klo 11–13 – Viihdettä ja rytmiä elämään tuo SUN Keskipäivä, joka tarjoaa hyvin monipuolista ja mukaansa tempaava iskelmää, tunnettuja pop kappaleita sekä Pirkanmaan lähimusiikkia kaiken ikäisille. SUN Keskipäivä soi SUN radioasemalla arkisin klo 11-13.

SUN Iltapäivä klo 13–17 – Jos haluaa olla ajan tasalla uutisista ja asioista, tämä ohjelma tarjoaa juuri sitä. SUN iltapäivä koostuu paikallisista sekä ajankohtaista uutisista ja asioista, joista tietäminen on hyödyllistä. Musiikin puolella taas kuulija voi nauttia hyvin monipuolisesta iskelmästä ja kaiken kattavasta popista. Ohjelman emäntänä toimii Kaisu Lämsä, monien suosikki. Uutisia ja säätiedotuksia saa kuulla tasatunnein.

SUN Ilta 18-00 – Iskelmää ja poppia koko illan ajan. Musiikkia vanhoille ja nuorille, menoa ja viihdettä iltaan.

Muita ohjelmia näiden lisäksi ovat mm.

  • Mä teen tän
  • Linkit kuntoon
  • Tampereenkiäliset uutiset